Vammaisen pysäköintiluvan haku siirtyi vuoden 2016 alusta Trafille. Pysäköintilupa hakemukset jätetään Ajovarman toimipisteeseen. Vammasien pysäköintilupa maksaa 25 euroa. Itse lupa on muuttunut niin ettei luvan kääntöpuolella ole enää valokuvaa henkilöstä, jolle se on myönnetty.
Lupa oikeuttaa osin poikkeamaan pysäköintirajoituksista, mutta ei anna silti vapaita käsiä pysäköintiin.
Nyrkkisääntö on helppo muistaa : Kaikki tieliikennelain erityiset pysäköintikiellot koskevat myös autoilijaa, jolle on myönnetty vammaisen pysäköintilupa.
Tieliikennelain 28 b §:n mukaan luvalla saa pysäköidä ilmaiseksi maksullisille paikoille, pysäköintialueella mahdollista aikarajoitusta pidemmäksi ajaksi, sekä alueella, missä pysäköinti on kielletty liikennemerkillä. Myös parkkialueiden invapaikat ovat luvan turvin käytössä.
Laki ei vapauta luvalla pysäköivää lain 27 §:n rajoituksista. Pysäköinti on siten kielletty jalkakäytävällä, suojatiellä, alikulkukäytävässä tai tunnelissa. Jalkakäytäville pysäköidyt autot vaikeuttavat eniten juuri vammaisten itsensä liikkumista.
Vammaisen pysäköintiluvan turvin autoa ei saa jättää 30 metriä lähemmäksi rautatien tasoristeystä, kiinteistölle johtavan ajotien kohdalle tai siten, että tie tukkeutuu.
Lupa ei myöskään oikeuta pysäköimään merkityn pysäköintipaikan viereen, siten, että ajoneuvo jää edes osittain merkityn paikan ulkopuolelle, tai yksityisalueella ilman kiinteistön omistajan tai haltijan lupaa.
torstai 3. maaliskuuta 2016
keskiviikko 2. maaliskuuta 2016
MERKITSE HELLASI VÄREIN
Värimerkein merkitty hella on uusi keksintö, joka auttaa heikkonäköistä hellan käytössä.
Sama väri renkaissa ja nappuloissa, kaikille omansa - kuinka helppoa oikean levyn valinta silloin voikaan olla. Värirenkaat sopivat perinteisiin sähköliesiin, jossa on koholla olevat levyt.
Renkaat tehdään ohuesta polttomaalatusta teräslevystä, nappuloihin ja lieden reunaan liimattavat tarrat ovat lämmönkestävää muoviteippiä.
Yksi liesityyppi on turvaliesi. Lieden nappuloiden lisäksi etuosassa on kello, josta väännetään munakellon lailla aikaa sen mukaan, kuinka kauan ajattelee aikaa kuluvan siihen, kun valmisteilla oleva ruoka on kypsää. Silloin liesi sammuttaa itsensä, kun valittu aika on lopussa.
Samoin ajastimella varustettuja kahvinkeittimiä on nykyään saatavilla. Itselläni on sellainen käytössä, joka sammuttaa itsensä kahden tunnin kuluttua siitä, kun kahvinkeitin on laitettu päälle.

MUISTA SILMIÄSI
Näin keväällä on syytä helliä silmiään käyttämällä tummennettuja laseja kulkiessaan auringoisessa lumimaisemassa. Ja mikä onkaan sen mukavampaa kuin tuhansina kristalleina loistavat hanget.
Aloittelen nyt minulle aivan uutta asiaa eli blogin pitämistä. Sitähän voisi verrata tuohon kohta koittavaan kevääseen, jolloin luonto alkaa viheriöidä.
Näkö on tärkeä aistimme, ja useimmiten sen muutokset on helppo havaita. Jos siis huomaat, että silmäsi rasittuvat entistä helpommin, tai kirjan teksti tuntuu pienemmältä kuin ennen, pitäisi varmaankin kääntyä optikon tai silmälääkärin puoleen. Oman näön hoitamisesta kannattaa huolehtia, se edistää elämästä nauttimista jausko tai älä, myös sosiaaliset suhteet liittyvät silmiin. Näön heikkeneminen passivoi ihmistä, ei haluakkaan enää lähteä mihinkään, kun tuntuu siltä, ettei pysty tulemaan toimeen niinkuin ennen.
Näössä tapahtuvat muutokset voivat kieliä kaihista, tai muusta silmäsairaudesta.Ikääntymisen myötä myös silmän mykiö jäykistyy asteittain.
Jos silmät tuntuvan rasittuvan helposti, tai niistä vuotaa vettä helposti, voi kyseessä olla kuivasilmäisyys, jota voidaan hoitaa keinokyynelein. Kuivasilmäisyyttä lisäävät usein ulkoiset tekijät kuten tuuli ja pakkanen. Ikään liittyvien silmäsairauksien riski kasvaa, kun henkilö täyttää 60-vuotta.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)