maanantai 7. syyskuuta 2020

KUUKAUSITIEDOTE HENKILÖKOHTAISEN AVUN SUOJAVARUSTEISTA

 Ohjeistus henkilökohtaisen avun suojavarusteista 

Työterveyslaitos on antanut päivitetyn ohjeen suojavarusteiden käytöstä henkilökohtaisessa avussa. Ohjeita on annettu sekä normaalitilanteen että mahdollisen koronatartunnan varalta.  

Työterveyslaitos ohjeistaa, että henkilökohtaisessa avussa työntekijä käyttää kertakäyttöistä kirurgista suu-nenäsuojusta, kasvomaskia tai kasvot peittävää visiiriä. Ero viime kevään ohjeistuksiin on siinä, että tämä koskee nyt kaikkea henkilökohtaista apua, ei vain riskiryhmiin kuuluvien henkilöiden avustamista. Tarkempaa tietoa suu- ja nenäsuojuksesta ja hengityssuojaimista löytyy mm. Työterveyslaitoksen ohjeista, joita päivitetään tilanteen muuttuessa. 

  

Kuntien velvollisuus antaa suojavarusteita 

Koronaepidemian aikana kunnilla on vastuulla varmistaa, että henkilökohtainen apu jatkuu, vaikka avun käyttäjät tai avustavat henkilöt sairastuisivat COVID-19-tautiin. Kunnahuolehtivat, että henkilökohtaisten avustajien työnantajina toimivilla vammaisilla henkilöillä tulee olla käytettävissään vastaavanlaisia suojavälineitä kuin muutoin kotihoidossa käytetään. Kunnan viranomaiselta kannattaa varmistaa niiden saatavuus ja korvattavuus. Mikäli suojavälinekuluja syntyy, ne kannattaa pitää mahdollisuuksien mukaan erillään omista muista kuluista mahdollista korvaushakemusta varten. 

Näissä ohjeissa on Heta-liiton (Henkilökohtaisten avustajien työantajien liitto) näkemyksen mukaan yksi kohta, joka ei sovellu henkilökohtaiseen apuun. Ohjeen mukaan henkilökohtaisten avustajien on annettava avustettaville ja heidän omaisilleen ohjausta hygieniasta ja viruksilta suojautumisesta. Heta-liitto katsoo, ettei henkilökohtaiseen apuun kuulu se, että avustaja pyrkii ohjeistamaan ja ohjaamaan avun käyttäjää. Työantajamallissa työantaja johtaa työtä ja vastaa myös koronavirukseen varautumisesta.  

Heta-liiton sivuilta löytyy myös eri kuntien vammaispalveluiden ohjeita henkilökohtaisen avun käyttäjille. https://heta-liitto.fi/korona/kuntien-ohjeita-henkilokohtaisen-avun-kayttajille/ Jos listasta ei löydy asuinkuntaasi, ole yhteydessä oman kuntasi vammaispalveluun tai lue kunnan antamat ohjeet heidän omilta nettisivuiltaan.  

Lähteet: