TERVEYS

KESÄÄ KOHTI

Ihana jälleen huomata, että kevät on kohta saapumassa, ja sen jälkeen kesä. 
Viime kevään ponnistelin kovasti saadakseni noita roppaan kertyneitä kilojani laskemaan. Ja onnistuinkin mielestäni melko hyvinkin. Ikävä kyllä, vaikka olen yrittänyt pitää tuota elintapamuutosta yllä, jotenkin salakavalasti noita kiloja on kuitenkin jostakin löytynyt takaisin.
Pitäisi siis todellakin tehdä jotakin, ja mikä olisikaan parempi houkutin, kuin tuleva kesä, jolloin toivon mukaan on viime kesästä poiketen heti alusta alkaen  lämmintä ja aurinkoista.

Siispä pitäisi ottaa itseään niskasta kiinni. Niin, pitäisi ja pitäisi. Vaikka kuinka tietää, että pitäisi jättää hiilihydraatit vähemmälle, eli siis peruna, riisi ja makaroni, ja tietenkin leipä. Niin kuitenkin sitä huomaa ahmivansa liikaa.Tosin olen nyt siirtynyt osin juuresleipään, joten saan osan päivittäisestä kasvisanniksestani, jo aamukahvipöydässä aamulenkin jälkeen. Tuon leivänpäällisen olen sentään osin saanut pidettyä sellaisena kuin pitäisi, eli koitan välttää makkaroita, ja korvaan ne kokolihaleikkeleillä.

Ruokamäärätkin olen yrittänyt pitää kohtuullisena, eli vain se yksi lautanen. Siihen sitten ruokaa suositusten mukaisesti noin suurinpiirtein eli noin nyrkillinen kaikkea. Lihaa taitaa kuitenkin jostain kumman syystä siihen lautaselle siirtyä hiukan enemmän, mutteihan lihan pitäisi lihottaa, eihän?

Karamellejen syömistä olenkin sitten vältellyt, mitä nyt joskus sorrun Fazerin siniseen. Taitaapa yksi syyllinen kilojen karttumiseen kuitenkin olla tuo leipominen. Pitäisi jälleen palata siihen vuosien takaiseen, jolloin kaikki tiesivät, että jos halusi nauttia jotain hyvää kahvin kera, niin oli syytä tuoda ne mukanaan.


Elän siis toivossa, että kesäkuussa olen jälleen samoissa mitoissa ja kiloissa kuin viime vuonna. Toivottavasti en pety pahasti.


MUISTA SILMIÄSI

Näin keväällä on syytä helliä silmiään käyttämällä tummennettuja laseja kulkiessaan auringoisessa lumimaisemassa. Ja mikä onkaan sen mukavampaa kuin tuhansina kristalleina loistavat hanget.
Aloittelen nyt minulle aivan uutta asiaa eli blogin pitämistä. Sitähän voisi verrata tuohon kohta koittavaan kevääseen, jolloin luonto alkaa viheriöidä.

Näkö on tärkeä aistimme, ja useimmiten sen muutokset on helppo havaita. Jos siis huomaat, että silmäsi rasittuvat entistä helpommin, tai kirjan teksti tuntuu pienemmältä kuin ennen, pitäisi varmaankin kääntyä optikon tai silmälääkärin puoleen. Oman näön hoitamisesta kannattaa huolehtia, se edistää elämästä nauttimista jausko tai älä, myös sosiaaliset suhteet liittyvät silmiin. Näön heikkeneminen passivoi ihmistä, ei haluakkaan enää lähteä mihinkään, kun tuntuu siltä, ettei pysty tulemaan toimeen niinkuin ennen.

Näössä tapahtuvat muutokset voivat kieliä kaihista, tai muusta silmäsairaudesta.Ikääntymisen myötä myös silmän mykiö jäykistyy asteittain.
Jos silmät tuntuvan rasittuvan helposti, tai niistä vuotaa vettä helposti, voi kyseessä olla kuivasilmäisyys, jota voidaan hoitaa keinokyynelein. Kuivasilmäisyyttä lisäävät usein ulkoiset tekijät  kuten tuuli ja pakkanen. Ikään liittyvien silmäsairauksien riski kasvaa, kun henkilö täyttää 60-vuotta.


VAMMAISNEUVOSTOISTA

Noin puolessa Suomen kunnistä toimii vammaisneuvosto. Vammaisneuvostojen päätarkoituksena on toimia kunnassa vammaisten ihmisten ja kunnan viranhaltijoiden yhteistyöelimenä. Tähän saakka neuvostot ovat olleet harkinnanvaraisia, ja niistä on säädetty vammaispalvelulaissa.

Keväällä 2015 tuli voimaan uusi kuntalaki (410/2015): Tässä uudessa laissa säädetään niin nuorisovaltuustoista, vanhusneuvostoista kuin vammaisneuvostoistakin(5 luku §26-28).Tältä osin laki astuu voimaan kesäkuussa 2017. eli vielä jonkinaikaa on odotettava neuvostojen perustamista.

Kunnanhallitus asettaa neuvoston ja sen on varmistettava, että vammaisten ihmisten sekä heidän omaistensa ja järjestöjensä edustus neuvostossa on riittävä.
Vammaisille henkilöille on siis annettava mahdollisuus vaikuttaa kunnan eri toimialojen toiminnan suunnitteluun, valmisteluun ja seurantaan asioissa, joilla on merkitystä vammaisten henkilöiden hyvinvoinnin, terveyden, osallisuuden, elinympäristön, asumisen, liikkumisen tai päivittäisistä toimista suoriutumisen taikka heidän tarvitsemiensa palveluiden kannalta.

Uuden kuntalain pykälässä 29 saadetään kunnan viestinnästä. Laadukkaan neuvostotyön kannalta on tärkeää, että neuvosto saa riittäsästi tietoa kunnan toiminnasta. Uusi kuntalaki edellyttää myös, että kunta huomioi viestinnässään kiellen selkeyden, ymmärrävyyden ja erityisryhmien tarpeet, toki pitää huomioida myös tietosuoja ja salassapitovelvollisuus.

(Lähde Airut 3 1.2.2016)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti