Myös alle 16-vuotiaan lapsen huoltaja voi saada tartuntatautipäivärahaa, jos lapsi on määrätty olemaan kotona tartuntataudin leviämisen estämiseksi, ja huoltaja on tämän vuoksi estynyt tekemään työtään ja hänelle aiheutuu siitä ansionmenetystä.
Työnantajan pitää ilmoittaa Kelaan työntekijälle aiheutuva ansionmenetyksen määrä eli se palkka, joka työntekijälle maksettaisiin, jos hän olisi työssä.
  • Jos työntekijä tartuntataudista huolimatta voi osittain tehdä omaa työtään tai jotakin muuta kuin omaa työtään, Kela maksaa tartuntatautipäivärahaa siltä osin, kun työntekijälle aiheutuu ansionmenetystä.
  • Jos työntekijä saa saman verran palkkaa jostakin muusta kuin siitä työstä, jota päätös työpoissaolosta koskee, hänellä ei ole oikeutta tartuntatautipäivärahaan, koska hänelle ei aiheudu ansionmenetystä.

Omavastuuaika

Tartuntatautipäivärahassa ei ole omavastuuaikaa.

Määrä

Tartuntatautipäiväraha on täysimääräinen korvaus ansionmenetyksestä. Työntekijän päiväraha määräytyy sen palkan mukaan, jonka hän olisi saanut, jos hän olisi ollut töissä.
Yrittäjän päiväraha määräytyy työstä poissaolon alkaessa voimassa olevan YEL- tai MYEL-vuosityötulon perusteella.

Katso video tartuntatautipäivärahasta

Videolla kerrotaan, mikä tartuntatautipäiväraha on, miten sitä voi hakea ja kuka sitä voi saada. Videon pituus on 6 minuuttia 35 sekuntia, ei tekstitetty.

Lue lisää